tiistai 26. tammikuuta 2016

Hair and Beauty tapahtuman kilpailut

SENIOR LADYS SM:

DAY STYLE LONG HAIR OPEN = Pitkiin hiuksiin tehdään kampaus, jonka pitää olla avoin, sulava, ilmava ja kammattu alaspäin. Ainoastaan osa hiuksista saa olla kammattuna ylös. (25%) Mallin hiusten on oltava vähintään hartiapituiset. Hiuksissa ei saa olla pinnejä, rullia tai klipsejä, kun malli saapuu kilpailualueelle.

EVENING STYLE = Tarkoituksena on luoda mallille muodikas iltakampaus. Jälleen hiusten on oltava vähintään hartiapituiset. Valmiin työn on oltava nutturakampaus ja työssä on muistettava huomioida kokonaisilme. 

TREND CUT = Työssä ei saa toteuttaa fantasiatyylisiä tai taiteellisia kampauksia. Tarkoitus on tehdä muodikas leikkaus ja kampaus. Työtä ruvetaan toteuttamaan märkiin hiuksiin ja alussa on kolme minuuttia aikaa kastella mallin hiukset. 

SENIOR GENTS SM:

CREATIVE HAIRSTYLE = Työssä kilpailijan on osoitettava luovia taitoja. Työ tehdään harjoituspäähän ja hiukset kastellaan ennen aloittamista. Hiusten on oltava pituudeltaan vähintään kaksi senttiä niskassa ja korvien kohdalla, muuten hiusten pituus on vapaa. 

CLASSIC CUT = Kilpailija toteuttaa classic cut and style - kampauksen. Työtä ruvetaan toteuttamaan harjoituspäähän jonka hiukset ensin kastellaan. Hiusten pituuden tulee olla nuppiluun alueelta niskaan ja korvien kohdalla vähintään kaksi senttiä, muuten hiusten pituus on vapaa. 
Hiusten värin saa vapaasti valita. Niska täytyy olla perinteisesti ohennettu. 

TREND CUT ON LONG HAIR = Tarkoitus on tehdä lyhyt maskuliininen ja muodikas leikkaus ja kampaus joka on sovelias kuluttajalle. Työn täytyy muistuttaa muotilehtien sivuilla olevia kampauksia. Työtä aletaan tekemään märkiin hiuksiin. Hiusten on oltava pituudeltaan ennen kilpailun alkua vähintään kuusi senttiä päälaelta. Sivuilla ja takana hiusten on oltava vähintään kaksi senttiä, paitsi pulisonkien kohdalta. Kilpailun lopussa mallin hiukset saavat olla niskassa ja sivuilla korkeintaan kolmen sentin pituiset. Värien valinta on vapaata.

JUNIOR LADYS SM:

DAY STYLE LONG HAIR = Kampaus täytyy tehdä pitkiin avoimiin hiuksiin. Kampauksen on oltava sulava, avoin, ilmava ja kammattu alaspäin. Vain 25% hiuksista saa olla kammattuna ylös. Hiusten tulee olla hartiapituiset tai pidemmät. 

NUTTURA HARJOITUSPÄÄHÄN = Tarkoituksena on luoda muodikas hääkampaus. Työssä täytyy muistaa huomioida kokonaisilme. 25% hiuksista saa olla kammattuna alas. Hiusten tulee olla hartiapituiset tai pidemmät. Kun malli saapuu kilpailualueelle hiuksissa ei saa olla rullia, pinnejä tai klipsejä. Letitys ja "basket weawe" - tekniikka ovat kiellettyjä. 

JUNIOR GENTS SM:

TREND CUT = Tarkoitus on tehdä lyhyt maskuliininen ja muodikas leikkaus ja kampaus joka on sovelias kuluttajalle. Työn täytyy muistuttaa muotilehtien sivuilla olevia kampauksia. Työtä ruvetaan tekemään märkiin hiuksiin. Hiusten on oltava pituudeltaan ennen kilpailun alkua vähintään kuusi senttiä päälaelta. Sivuilla ja takana hiusten on oltava vähintään kaksi senttiä, paitsi pulisonkien kohdalta. Kilpailun lopussa mallin hiukset saavat olla niskassa ja sivuilla korkeintaan kolmen sentin pituiset. Värien valinta on vapaata.

CLASSIC CUT = Kilpailija toteuttaa classic cut and style - kampauksen. Työtä ruvetaan toteuttamaan harjoituspäähän jonka hiukset ensin kastellaan. Hiusten pituuden tulee olla nuppiluun alueelta niskaan ja korvien kohdalla vähintään kaksi senttiä, muuten hiusten pituus on vapaa. 
Hiusten värin saa vapaasti valita. Niska täytyy olla perinteisesti ohennettu. 

STUDENT LADYS SM:

STUDENT GENTS SM:

BRIDAL:

BRIDAL STYLE - MORSIUSKAMPAUS = Kilpailijan tulee luoda muodikas hääkampaus. Työssä on muistettava huomioida kokonaisilme. Valmiin työn pitää olla ylös kammattu nutturahääkampaus. 25% hiuksista saa olla kammattuna alas. Kun malli saapuu kilpailualueelle hiuksissa ei saa olla rullia, klipsejä eikä pinnejä. Letitys ja "basket weawe" - tekniikka ovat kiellettyjä. Hiusten on oltava hartiapituiset tai pidemmät. Värien valinta on vapaata. 

FANTASY:

FANTASY STYLE = Tarkoituksena on luoda fantasiakampaus joka on valmis arvosteltavaksi ennen lavalle saapumista. Kampauksen teema on vapaa, mutta kokonaisuudesta on pystyttävä päättelemään mitä se esittää. Peruukkeja ei saa käyttää. Kampauksessa saa käyttää telinettä/kehikkoa jonka materiaali on vapaa, mutta se on peitettävä hiuksilla. Kampauksen on oltava luova ja tuotava teema hyvin esille. 

DAY STYLE:

DAY STYLE/NUTTURAPÄIVÄKAMPAUS = Kilpailijan tulee luoda muodikas päiväkampaus pitkiin hiuksiin. Kokonaisilme on huomioitava. Valmiin työn on oltava nutturakampaus letitystekniikalla tehty. 20% letityksistä saa olla valmiina lavalle tultaessa. Hiusten on oltava hartiapituiset tai pidemmät. Värien valinta on vapaa.

TREND BEARD:

TREND BEARD/PARRAN MUOTOILU = Kilpailijan on tarkoitus leikata ja muotoilla mallille sopiva ja trendikäs parta. Väreissä neonvärit ovat kiellettyjä. Parran pituudella ei ole väliä. Leuan alaraja ja kaulan alue saa olla valmiiksi ajeltu ja rajattu. 

SIMPLY NATURAL SM:

= Kilpailussa saa käyttää ainoastaan Simply Natural Super Remy pidennysmateriaaleja, valmissinettejä, teippinauhoja ja konetyönauhoja sekä Simply Natural Mango - tuotteita. Kilpailijoiden on oltava materiaalien puolesta samassa asemassa. Työssä pääsee keskittymään oman luovuuden toteuttamiseen. Hiuksen mallinmuutos on oltava näkyvä ja työssä on oltava kolme toisistaan erottuvaa väriä. 

PINNI & CUTRIN HIUSTÄHTI:

= Työssä tulee esittää oma näkemyksensä kevään 2016 katumuodista. Tätä työtä tehdessä on oltava rohkea ja ennakkoluuloton. Malli saa olla nainen tai mies. Työssä saa käyttää ainoastaan Cutrinin tuotteita. Hiusvärin resepti on esitettävä kirjallisesti kisatyön yhteydessä. Hiusten pituudesta pitää toteutua vähintään 2cm leikkaus kaikkialta - myös korvallisilta ja niskasta. Malli täytyy meikata. 

 - Kaksi kilpailua joihin itse voisin harkita osallistuvani, olisivat varmaan trend beard ja evening style. Trend beard sarjaan voisin osallistua, sillä se olisi vähän erilaista kuin muut sarjat, ja myös parran muotoilussa ja värjäyksessä voi päästä toteuttamaan itseään paljonkin! En oikeen osaa kuvailla millaisen työn tekisin, kun se riippuu niin paljon mallista mikä hänelle sopii. 

Tämä parta kuitenkin jotenkin kiinnitti huomion, sillä se on hienosti häivytelty ja yhdistyy hyvin hiuksiin. Joten ehkä kiinnittäisin työssä huomion häivyttelemiseen ja nimenomaan siihen miten parta sopii myös hiuksien kanssa yhteen.

(https://i.ytimg.com/vi/Q3DTFkaIgEM/hqdefault.jpg) 

Evening Style - sarjaan voisin osallistua, koska siinä kriteerit eivät ole niin tarkat kuin joissain muissa kampaustöissä. Luulen, että tekisin nutturan sivulle niskaan. Edestä hieman viistosti voisi lähteä laine, joka päättyy "kiharahöttöön". Toiselta sivulta hiukset voisi kammata tulemaan sileästi taaksepäin, ja tälle puolelle voisi laittaa jonkin pienen koristeen. Nuttura voisi mielestäni olla sileä nuttura tai kiharanuttura, kunhan kiharanutturakin olisi silti siisti ja hillitty. 

Esimerkiksi jotain hieman tämän tyylistä, ei kuitenkaan ihan näin yksinkertaista. 

(https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhgCBM0iQozY65MMjx5BZc_jYQJuWoxlu2Zoq-9hrxCnhZJbGTkLLrJpGEMr4r-cl0UDE8dBBdbAJ7fH5A_Jx9EAkCf-NWYocakmmlf_ZWTf3nCz9_E3x2vGagZvxTDCWpoZNZ3wxtbf4Y/s1600/kampauss.jpg) 

1 kommentti: